perjantai 28. toukokuuta 2010

Here we go again

Outoa taas kirjoitella tänne kuulumisia ja mitä elämässä tapahtuu. Oon kuiteskin kaivannut paikkaa, johon voin purkaa ärtymyksiä, iloja ja esitellä ottamiani kuvia. Välillä tekisi mieli jatkaa vanhaa blogia, mutta en halua. Se on entinen, vähän kuin exä, johon ei halua enää koskea. :D Tämä oon uusia alku Casualin kanssa, ja olen iloinen siitä.

Mullahan alko kesälomakin jo eilen, tänään ei ollut enää opetusta ja huomenna vielä kevätjuhla. Vielä olis kaksi vuotta jaksettavana kirjanpidon ja toimisto-opintojen kanssa. En malta odottaa, jos/kun valmistun. En nimittäin ole yhtään kouluihmisiä. Kyllä mä saan ihan suhtkoht hyviä numeroita kokeista jne, mutta elämä on vaan niin ykstoikkoista koulun takia. Haluaisin matkustella ympäri ämpäri maailmaa. :) Niin tulen tekemäänkin, kunhan on sopiva aika.

Mun piti tulla kertomaan ensi viikon lauantain kampaaja-ajasta. Nimittäin mun letti suoristuu silloin, menen chi-suoristuskäsittelyyn, enkä malttais odottaa enää päivääkään. Siitä sitten kuvia ja kertomuksia kunhan päivä lähestyy.

Tästähän tuli taas kunnon teksipostaus, tätä nyt tulee tiuhaan, kun en ole kirjoittelemaan päässyt/halunnut. Toivottavasti lukijoitakin kohta puoliin alkaa tulemaan, niitä odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti